Sivut

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Estetunti 8.4

Hei, taas.

Päätimpä nyt tässä ajankulukseni tehdä postauksen keskiviikkoisesta estetunnista. Menin tunnilla siis Pyryllä. Sillä ei oltu hypätty puoleentoista viikkoon ollenkaan. Pääsiäisenä sillä oli enemmän vapaatakin eli siis intoa ja vauhtia riitti.


Menimme aluksi ihan kavaletti tehtävää.Pääty ympyrällä mentiin 50cm kavalettia molempiin suuntiin. Sen jälkeen
meillä oli maneesin pitkällä sivulla kolme kavalettia yhden laukan väleillä ja niiden jälkeen kiinni kolme laukkaa puomille, mikä oli sinäänsä Pyryllä helppo koska sillä on hieman pieni laukka.


Kavalettien jälkeen menimme hieman suunnan vaihto tehtävää.
Meillä oli molemmilla lävistäjillä ristikot joita menimme kahdeksikkona. Esteet olivat aluksi aivan 60cm kokoisia. Mutta kun nostimme ne pystyiksi alkoi korkeuttakin tulla. 
Lopuksi taisi jopa tulla hypättyä sellainen 130cm pysty. 


Vaikeuksia meillä oli Pyryn kanssa kanssa esteen keskelle ratsastaminen. Jonka tuloksena oli, että kaadoin esteen omalla jalallani. Virhehhän oli se, että olin itse Pyryn selässä vinossa enkä suoristanut kunnolla. Heti nämä korjattuani meno tuntui monta kertaa helpommalta. Alla vielä video siitä 130cm


tällä kertaa lyhempi postaus mutta toivottavasti kelpasi. ;)

-sandra

1 kommentti: